17:20 päästiin laivalle ja ekaks kävin heittämässä mun urheilukassin lokeroon. Sit menin 8-kerrokseen tarkoituksena löytää se netin keskusteluista löytämäni konferenssihuone, jota on ainakin joskus käytetty kansipaikkailijoiden makuusalina. No, en löytänyt muuta kuin lasten leikkipaikan, joten päätin mennä hetkeksi kannelle hengaamaan. Kiersin kannen toiselta puolelta toiselle ja otin tietty pakollisen selfien. Sit läksin etsimään istumapaikkaa, jossa voisin viettää loppuillan ja yön.
Buffet-kerroksessa baarin edessä oli vapaa pöytäryhmä (sohva ja kaksi tuolia). Nappasin sohvan itselleni ja asetuin aloilleni katselemaan maisemia (satamaa siis). Hetken päästä kaksi keski-ikäistä rouvaa tuli kysymään oliko muut paikat vapaita ja sit ne istahti siihen. Hetki me rupateltiin, mutta puhe siirtyi muihin asioihin ja päätin lukea iPadilta kirjaa ja hetken päästä laitoin musiikinkin soimaan, että pystyisin keskittymään lukemiseen.
Laivan lähtiessä jaksoin hädin tuskin pysyä hereillä laivan kääntymisen ajan. Suomenlinnan kohdalla olin jo simmut kiinni ja kirja ja laukut visusti kämmenissä tai jaloissa kiinni. Sit tunsin koputuksen olalla. Toinen niistä naisista kysyi haluaisinko mennä ihan hyttiin nukkumaan. Olin ekaks, että ei tarvii, oon ihan fine siinä penkillä. Mut pienen sisäisen keskustelun jälkeen tajusin, että jos en pääse oikeesti nukkumaan kauas kaikista humalaisista, niin oon aamun tullen ihan kuollut ja eka päivä Archipelaconista tulee menemään ihan ohi. Suostuin sit menemään, kun niillä oli molemmilla omat hytit eikä pienintäkään aikomusta mennä nukkumaan ennen neljää. En siis ainakaan ollut häätämässä ketään pois nukkumapaikastaan.
Sillä naisella, jonka hyttiin menin, sanoi, että sillä on suunnilleen mun ikäinen tytär ja toivoi, että jos se olisi tässä tilanteessa, niin joku auttaisi sitäkin. Olin vaan et oikeesti ei näin tapahdu. Päästiin hyttiin ja se vei laukkunsa siitä kaverin huoneeseen ja jätti mut sitten sinne. Hetken päästä ovelta kuului koputus ja siellähän ne naiset taas oli. Ne oli käyneet teettämässä mulle oman avaimen ihan vaan etten vahingossakaan lukitse itseäni ulos hytistä. Uskomatonta ystävällisyyttä.
Sain sitten syödä subwayni päivälliseksi ja hampaiden pesun jälkeen painuin pehkuihin. Äidin sanat varovaisuudesta kaikui mielessä ja ainoastaan kengät jäi alas. Kaiken muun asettelin siististi mun yläsänkyyn seinän puolelle. No, eipä huolta. Sain olla koko yön ihan yksin ja nukuinkin oikein makoisasti..tosin hikoilin kuin pieni sika.
Viimeinen uni, jonka näin oli painajainen siitä että melkein missasin Maarianhaminan ja jouduin lopulta hyppäämään laivasta satamaan ilman mun kamoja. Sit siellä joku kaupunginjohtaja tms tuli vastaanottamaan mut pahoitellen jotain ja kertoi, että mun puheeni on edelleen pidettävissä. Mä olin vaan et what? mikä puhe! Ilmeisesti mä olin unessani matkalla Maarianhaminaan pitämään puhetta jossain tapahtumassa. Paniikki alkoi nousta, mutta onneksi heräsin turvallisesti hytistä. Aamuherätykset toimi moitteettomasti ja pääsin helpottuneena Maarianhaminan satamaan (ilman vastaanottokomiteaa).
Laitoin painavimman laukun säilytyslokeroon ja lähdin kävelemään keskustaan. Aurinko oli nousemassa ja kaikkialla oli ihan autiota. Ei mikään yllätys, sillä kello ei ollut vielä edes viittä. Löysin tapahtumapaikan, ihanan koruliikkeen, paljon puutaloja ja puistoalueita. Törmäsin keskustassa kiinalaisen näköiseen poikaan, jonka olin nähnyt tulevan mun kanssa samalla lautalla Ahvenanmaalle. Se odotti vaan seuraavaa lauttaa, joka lähti kasilta. Kun kerroin sille tästä SF-tapahtumasta, niin sitä alkoi kaduttaa että sen piti lähteä niin pikaisesti pois.
Se lähti toiseen suuntaan ja mä kävelin itärannalle ja ihastelin aurinkoa ja liplattavaa merta. Lähdin sit kiertoreittiä takaisin satamaan ja saavuin sinne samaan aikaan kuin se aikaisemmin tapaamani poika. Istuttiin sit satamassa vähän päälle tunti ja juteltiin kaikenlaista. David oli Kanadasta ja just päättänyt lukion ja lähtenyt kymmeneksi päiväksi Pohjoismaihin. Jossain vaiheessa juttelua mä kelasin, et sen pitäis varmaan mennä lähtöselvitykseen ja niinhän se menikin..viimeisillä minuuteilla kun se oli auki. Sit se tuli heittämään hyvästit ja lähti porteille päin. Mä huusin sen perään et eiks sil ollu laukku lokerossa. Hetken päästä se pääsi porteista sisään kaikki tavarat mukanaan. :)
Mä läksin vessaan vaihtamaan vaatteita ja siitä dösärille. Kyllä mä oisin mun hostellille voinut hyvinkin kävellä, mut bussilla sain kivan pikku kierroksen vähän etelämmästä Maarianhaminasta. Lähiön näköisiä alueita ja peltoja. Jätin hostellille mun isomman laukun ja juttelin hetken respan kundin kanssa. Vartti meni kävellä keskustaan ja nyt löysin kahvilan, jossa pääsin lataamaan kännykkää (ois pitäny ostaa semmonen kannettava laturi kun tiiän mun kännykän akun kestävyyden..).
Enää puoli tuntia ja ekat luennot alkaa! Pitänee lähteä niin on aikaa yrittää löytää Virpi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti